sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kevätaskartelujen aikaa osa 2



Pääsiäinen senkun lähestyy ja askarteluni ovat edenneet taas eteenpäin. Tein lisää taiteltavia pupukoreja, joista ensimmäisen mallikappaleen esittelin edellisessä askartelupostauksessa. Korit pääsivät nyt virpo-oksiin keikkumaan.


Kuvan oikeassa laidassa keikkuvat tiput alustettiin jo aiemmin, kun maalasimme lasten kanssa erikokoisia styrox-palloja keltaisella akryylimaalilla.  Nyt me kasasimme ne hammastikkujen ja liiman avulla niin, että pienemmästä pallosta tuli alavartalo. Silmiksi liimasimme mustia nappisilmiä ja perinteisiä askartelusilmiä, siivet teimme askarteluhuovasta, nokat kartongista ja jalat taittelimme keltaisesta piipunrassista. Tukka tehtiin joko höyhentupsusta tai askarteluheteistä.

Idean tipuihin sain Sinooperista, ja myös suurin osa materiaaleista on ostettu sieltä. 





Tämän lisäksi taittelin kartongista hauskoja tulppaaneja maljakollisen. Ohjeen nappasin Taika-lehden numerosta 03/2015.



VIRVON VARVON TUOREEKS TERVEEKS!

Ei kommentteja: