sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Nukenmekko, sisustustaulu ja trikoohuivit

Aurinkoista sunnuntaita! Koska mulla on pitkin aikaa jäänyt kirjoittamatta muutamista töistä, kokoan tähän samaan sunnuntaipostaukseeni vähän kaikkea samaan. Olkoon tämä siis tällainen sillisalaattipostaus :)

Nukenmekko

Ompelin tyttäreni nukelle mekon, kesälakin ja kassin Tarja Helenan Nukenvaatteita isoäidin tapaan -kirjan ohjeilla. Edellisessä postauksessani minulla on esittely kyseisestä kirjasta.



Onpas siinä soma kesätyttö!


 Nuken mekon ja kassin pitsi sekä  omena-kangasmerkki on Pitsitie-nettikaupasta.

 Valkoinen puuvillakangas  löytyi tilkkulaatikkoni uumenista. Timanttinappi on Hanhelista. Satiininauha on myös omista jemmoistani.


Hauskan kesähatun kangas on tehty vanhasta esiliinasta, jonka sain äidiltäni.

Sisustustaulut


Viime viikonloppuna askartelin maalarinteipin, liiman, kangastussin ja valmiin taulupohjan avulla sisustustaulun keittiöön. Pahoittelen kökköä tekstaamistaitoani, mutta eiköhän taulun sanoma ole tärkein: ENJOY!


 Kapustakangas ja pilkullinen kangas on Anne-Marian kangas ja sisustusompelimosta, pitsit Pitsitie-kaupasta, mansikkanapit Hanhelista ja pöllönapit on Facebook-ryhmästä ostettu. Kangastussit olen tilannut Sinellistä.

Trikoohuivi jämäkankaista

Minulla oli paljon sellaisia trikoopaloja, joista ei oikein saanut tehtyä mitään, ja halusin siivota pienen pientä kangaskaappiani, jotta sinne mahtuisi uusia kankaita. Näin kerran hyvän idean Lähiömutsi-blogissa, miten  trikoopaloista oli tehty hauska tuubihuivi. Ohjeen näet tästä. Sovelsin ohjetta hiukan, sillä minun kangaspaloissani leveys ei riittänyt ihan niin leveään huiviin kuin ohjeessa.



Fuksia ponikangas on Hanhelista , harmaa-fuksia tähtikangas ja keltapohjainen kettukangas Kangaskapinasta, sydänkangas ja oranssipohjainen pupukangas Anne-Marian kangas ja sisustusompelimosta.

Pirtsakka huivi kevääksi!


 Pojalle tein tuubihuivin ihan vain yhdestä kankaasta. Tuli ehkä hiukan liian tiukka, jos meinaa kiepauttaa kaksi kertaa kaulan ympäri... Limenvärinen tähtitrikoo on tilattu Kangaskapinasta.


.
 Mukavasti lämmittää!

Pussukat 

Muutamia pussukoitakin tein tässä jokusen aika lisää:

 Vihreä pallokangas ja vetoketju on Anne-Marian kangas ja sisustusompelimosta, pitsi Pitsitie-kaupasta ja sisuskangas vanhasta esiliinasta tehty.



Pöllökangas ja vetoketju on Anne-Marian kangas ja sisustusompelimosta. 

 Hupsis, kamee-naiset on menneet väärinpäin :) Tämä Tilda-malliston kangas on tilattu Anne-Marian kangas ja sisustusompelimosta, vetoketju kierrätetty ja ruskea vuorikangas Kangas-Mallasta.










Mukavaa sunnuntaita kaikille! Seuraavaksi postaan gluteiinittomista muffineista, joiden reseptin kehittelin lapsenlikkaamme varten. Nähdään pian!



Ei kommentteja: