sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kirjaesittely: Valo leikkii paperilla. Koristele ja sisusta paperitöillä.

Valo leikkii paperilla. Koristele ja sisusta paparitöillä: Tiina Rinne.

Kuva: Gummerus kustannus
"Hyödynnä kodin ylijäämäpaperit ja vanhat kirjat tekemällä niistä koristeita ja sisustusesineitä. Kirjan mallit sopivat paitsi juhlaan ja lahjoiksi myös koristamaan kotia arjessa ympäri vuoden.

Paperilla on monta uutta elämää nostalgisina koristeina ja moderneina sisustusesineinä. Taittele paperista kirjan kansikuvassa oleva tähtivalo. Moneen kertaan luettu pokkari saa uuden elämän taiteltuna kirjakuusen muotoon. Tunnelmaa tuova valonauha syntyy, kun päällystää valosarjan paperista työstetyillä timanteilla. Mukana ohjeita itse tehtäviin lampunvarjostimiin, pöytä- ja seinäkoristeisiin, ovikransseihin… Tähtiä, sydämiä, perhosia – monen muotoiset ja moniulotteiset koristeet antavat mielikuvitukselle siivet.

Paperi tottelee hyvin työstäjäänsä. Tekemistä tukevat selkeät ohjeet ja kuvat eri tekovaiheista. Kirjan tunnelmallisissa valokuvissa valo leikkii paperilla kauniisti.(Gummerus)"


Kuva: Gummerus kustannus
 Tiina Rinne (s. 1962) on koulutukseltaan artenomi ja työskentelee graafisena suunnittelijana. Käsillä tekeminen, luonnossa liikkuminen ja valokuvaaminen ovat hänelle rakkaita harrastuksia(Gummerus).





Kustantaja: Gummerus
Julkaistu: 10/2015
Sivuja: 111
Kirjailijan aiempia teoksia: Kaislatähti ja laventelikranssi (2014), Risupupu ja sammalsydän (2012), Kauneimmat pajutyöt (2005)
Arvostelukappale

Koskaan ei voi olla kodissa liikaa valoa näin pimeään aikaan, ja siksi jo Tiina Rinteen kirjan nimi Valo leikkii paperilla innosti minua. Selatessani kirjaa ilahduin lisää, kun huomasin, että se pitää paperivalo-ohjeiden lisäksi sisällään monipuolisesti erilaisia paperiaskarteluohjeita. Kierrätyshenkisenä ihmisenä en voi olla tykkäämättä siitä, että askartelussa saa hyödyntää vanhoja lehtiä ja kirjoja!

Erilaisten kekseliäiden ja toinen toistaan kauniimpien paperivalojen lisäksi kirjassa on omat osa-alueensa lehtiaskartelulle, nostalgisille paperiaskarteluille, kirjataitostöille ja erilaisille kirjataidetöille, juhlaville paperiaskarteluille sekä paperimassatöille. Näin joulun alla kirjasta löytyy sopivaa ajan henkeen sopivaa väkerreltävää: paperi taittuu kätevästi himmeliksi, sydän- ja tähtikoristeeksi tai pieneksi pöytäkuuseksi ja vanhasta kirjan sivusta voi taitella vaikkapa enkelin. 

Minut lumosi kuitenkin eniten kirjan paperivalo-osio, josta bongasin heti todella kauniit timanttivalot. Ne minä halusin tehdä!

No okei, en minä näistä ihan yksin selvinnyt... Mieheni taitteli näistä kahdestakymmenestä valosta 19 kappaletta. Minä sitten hoidin apuviivojen piirtelyt, timanttien kiinniompelun sekä -liimauksen ja ledeihin kiinnityksen. Kaikki tämä äherrys oli kuitenkin vaivan arvoista.
Paperina käytin luonnonvalkoista kohokuviokartonkia, jonka ostin Citymarketista. Ohuempi paperi olisi ollut toki helpompaa taitella, mutta halusin valoista kestävämmät.

Valo leikkii paperilla innostaa minua varmasti myös jatkossakin paperiaskarteluihin. Valoja meillä on nyt tarpeeksi, mutta vanhoja kirjan sivuja haluan ehdottomasti hyödyntää joulukoristeihin.


Ei kommentteja: