Olen keventänyt vuoden alusta ruokavaliotani, ja ehkä siitä johtuen ei juuri leivontapostauksia enää blogissani ole näkynyt. Laskiaisena päätin kuitenkin täräyttää ja tehdä hauskoja tötterön mallisia laskiaispullia. Näiden ohjeen löysin Pieni ihana -blogista.
Nämä oli kuin olikin helppo tehdä, eikä kenenkään naama sotkeutunut kermavaahtoon eikä hilloon (no, ehkä vähän..) Näihin voisi kokeilla muitakin täytteitä, kuten vaniljakreemiä, rahkatäytettä, suklaamoussea - vain mielikuvitus rajana!
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
torstai 19. helmikuuta 2015
Heidin kevätmallistoa osa 2: Tytti-koiratunika ja hauskat ajoneuvobokserit...sekä pari pompulaa
Pääsin taas sen verran ompeluksissani eteenpäin, että tein neidille Ottobren Lucky cat -tunikan ohjeella ihanan tunikan yhdistellen Sampsukan Tytti-trikoota ja Anne-Marian kangas ja sisustusompelimon lahjoittamaa turkoosia trikoota. Pienen hetkisen mietin, että sopiiko turkoosipohjainen, kellanvärisillä kuvioilla somistettu trikoo Tytti-kankaan pariksi, mutta kun näin valmiin työn, olin täysin vakuuttunut! Tytti-koiralla kun on jalassaan turkoosit kengät. Kaitalehuolittelut tein vaaleanpunaisella, ihan kuten Tytin mekkokin on. Ihana tunika tuli - näin talvella vielä pitkähihaisen kanssa pidettäväksi, ja kesällä sitten lyhythihaisena.
En voi muuten olla kehumatta liikaa Tytti-trikoon ihanuutta! Noin söpöä kangasta en ole kuunaan nähnyt. Harmi, etten raskinut tilata sitä enempää! Myös turkoosi trikoo on nättiä, ja minulla on suunnitteilla tehdä siitä vielä leggarit neidille.
Toisena ompeluksena tein pojalleni ajoneuvotrikoosta bokserit. Olen pitkään haaveillut, että saisin tehtyä myös alusvaatteita lapsille, ja kun huomasin kivan Hugo-bokseriohjeen Ottobressä, tartuin tuumasta toimeen. Näihin riittää ihan pikkanenkin kangaspala kaappien kätköistä. Ainut ongelmani on, ettei minulla ole tasosaumuria tasosaumojen tekemiseen, eikä perusompelukoneeni jostain syystä enää suostu tekemään hunajankennomaista tikkiä, jolla ennen sain tehtyä sieviä tasosaumoja. Niinpä ratkaisin ongelman tekemällä saumat normaalisti saumurilla ja tikkasin vain perusompeleella saumurinsaumat toiselle puolelle. Menee se niinkin.
Kuminauhaksi valitsin hiukan ohjetta leveämmän eli 3 cm leveän.
Ajoneuvokankaan olen ostanut Anne-Marian kangas ja sisustusompelimosta.
Pojan kommentti näistä oli: Ihanan pehmeät! :)
Tein tytölle pitkästä aikaa pikkuruisen setin ponnarilenkkejä, koska niitähän ei voi koskaan olla liikaa. Näitä on maailman näppärin tehdä! Tarvikkeita saa muun muassa täältä.
Nyt sitten jatkamaan kevätompeluksiani. Tästä kangaspinosta pitäisi tehdä molemmille lapsille tähtitrikoohousut sekä pojalleni ja tuttavan pojalle haitrikoosta ja oranssista yhdistellen paidat. pesussa on vielä tytön liivimekkoa varten tilaamani puuvillakankaat, sekä valmiiksi leikattuna yksi trikoohamonen niin ikään neidille. Tilda-ompeluksiakin pitäisi suunnitella. Eli tekemistä riittää!

tiistai 17. helmikuuta 2015
Arvonnan voittajat!
Makoisan kakkukirjan ja Kangaskapinan ilmaisen kangasmetrin arvonta on nyt suoritettu! Virallisina onnettarina ja lipukkeiden sekoittajina toimivat lapseni.
Ensin arvoimme Taivaalliset täytekakut -kirjan voittajan:
...ja voittaja on Pussikarhu!!!! Oikein paljon onnea! Lähestyn sinua pikimmiten sähköpostilla.
Seuraavaksi arvoimme ilmaisen kangasmetrin voittajan:
... ja tärähtäneestä kuvasta selviää, että voittaja on anonyymi kommentoija sähköpostiosoitteella saanakirjonen ät gmail.com. Oikein paljon onnea! Sovimme jatkosta sähköpostitse.

Armoton sekoitus.... |
...ja voittaja on Pussikarhu!!!! Oikein paljon onnea! Lähestyn sinua pikimmiten sähköpostilla.
Seuraavaksi arvoimme ilmaisen kangasmetrin voittajan:
Sekoitetaan ensin... |
... ja tärähtäneestä kuvasta selviää, että voittaja on anonyymi kommentoija sähköpostiosoitteella saanakirjonen ät gmail.com. Oikein paljon onnea! Sovimme jatkosta sähköpostitse.
tiistai 3. helmikuuta 2015
Heidin kevätmallisto osa 1 sekä synttäriarvonta
Tämä minun omintakeinen käsityö- ja leivontablogini täyttää 17. helmikuuta huikeat yksi vuotta, joten olen päättänyt järjestää sen kunniaksi ARVONNAN. Arvonnan palkinnot ja säännöt esittelen tämän postauksen loppupuolella.
Kun monet vaatemerkit julkaisevat oman kevätvaatemallistonsa vuoden alussa, halusin minäkin kehitellä jotain värikästä ja piristävää lasten vaatekaappiin. Päätin, etten tänä keväänä maksa itseäni kipeäksi muiden ompelemista vaatteista, vaan ompelen uutuudet itse. Olen keräilly trikoita kaappiini pikku hiljaa, ja kaavoja olen piirrellyt talteen kirjastosta lainaamistani Ottobre-lehdistä, joten ei muuta kuin hihat käärimään ja hommiin!
Esikoiselleni suunnittelin ihan itse, hiukan hänen valmista mekkoansa mukaillen sydämellisen kettutunikan. Hän rakastaa kettuja! Tunikassa on röyhelöhelma, ja kauluksessa sekä edessä että takana poimutukset. Tein poimutukset tällä kertaa joustokaitaleen päälle. Kettukangas on ostettu Kangaskapinasta. Sydänkangas on Anne-Marian kangas ja sisustusompelimosta.
Meidän pojulle ompelin pari hassua paitaa Ottobren ohjeilla. Tuplahihapaita (Harava-svetari) on tehty turkoosin ja limen värisestä omenakankaasta (Anne-Marian kangas ja sisustusompelimo), ja lyhyempi hiha on tehty Kangaskapinan limenvärisestä trikoosta. Kasvunvaraa vielä on, mutta parempi niin päin...
Toisen pojan paidan tein samalla Ottobren raglanhihaisen teepaidan ohjeella (Brave fireman), mutta pitkähihaisena versiona, kuin tässä taannoin tein hänelle hirvipaidan. Paidassa seikkailevat hassut kilpparit limenvärisellä pohjalla (Anne-Marian kangas ja sisustusompelimo) ja hihoissa vilisee tähdet turkoosilla pohjalla. Tähtitrikoo samaa Kangaskapinan tähtitrikoota kuin joulun alla tekemässäni pojan valenappilistapaidassa.
Mutta nyt - TADAA - haluan järjestää lukijoilleni, niin satunnaisille kävijöille kuin ehkä pidempään jääville, synttäriarvonnan yhteistyössä
nettikaupan kanssa. Palkintona on yksi metri (1 m) vapaavalintaista kangasta postikuluineen heidän valikoimastaan (voit halutessasi tilata samoihin postikuluihin myös enemmän kankaita omalla kustannuksellasi.) Ylläolevasta linkistä voi käydä kurkkaamassa valmiiksi heidän valikoimaansa, ja voittaja ilmoittaa sitten valitsemansa kankaan minulle sähköpostitse.
Kangaskapina on vallankumouksellisen edullinen kangaskauppa, jossa on hyvät valikoimat muun muassa fleecejä, juhlakankaita, popliineja, finecord vakosamettia, flanellia, kuviotrikoita (myös printtikuvioita), yksivärisiä trikoita, collegea, joustofroteeta, veloureja, vaippakankaita ja jonkin verran tarvikkeita. Postikulut ovat aina 3,90 € / tilaus.
Jos et ole ompeluihmisiä, toisena palkintona arvon herkullisimman kakkukirjan ikinä, Linda Lomelinon Taivaalliset täytekakut (WSOY 2013):
Arvonnan säännöt:
1. Voit osallistua joko molempien tai vain toisen palkinnon arvontaan jättämällä kommentin kommenttilaatikkooni. Jos olet anonyymi lukija, jätäthän sähköpostiosoitteesi kommenttiin. HUOM: Ilmoitathan kommentissasi, haluatko osallistua pelkän kangaspalkinnon tai kirjan arvontaan vaiko molempien.
2. Jos liityt lukijakseni tai liität linkin arvonnastani blogiisi/facebookryhmääsi, saat osallistua kahdella arvalla joko jompaan kumpaan arvontaan tai kahdella arvalla molempien arvontaan.
3. Palkinnot postitetaan vain Suomeen.
4. Arvonta alkaa nyt 3.2.2015 ja päättyy tiistaina 17.2. klo 13.00. Ilmoitan kaksi onnellista voittajaa saman illan aikana.
ONNEA ARVONTAAN!
Kun monet vaatemerkit julkaisevat oman kevätvaatemallistonsa vuoden alussa, halusin minäkin kehitellä jotain värikästä ja piristävää lasten vaatekaappiin. Päätin, etten tänä keväänä maksa itseäni kipeäksi muiden ompelemista vaatteista, vaan ompelen uutuudet itse. Olen keräilly trikoita kaappiini pikku hiljaa, ja kaavoja olen piirrellyt talteen kirjastosta lainaamistani Ottobre-lehdistä, joten ei muuta kuin hihat käärimään ja hommiin!
Esikoiselleni suunnittelin ihan itse, hiukan hänen valmista mekkoansa mukaillen sydämellisen kettutunikan. Hän rakastaa kettuja! Tunikassa on röyhelöhelma, ja kauluksessa sekä edessä että takana poimutukset. Tein poimutukset tällä kertaa joustokaitaleen päälle. Kettukangas on ostettu Kangaskapinasta. Sydänkangas on Anne-Marian kangas ja sisustusompelimosta.
Ompelin myös tuosta sydämellisestä trikoosta peruslegginsit neidille:
Jo on sydäntä kerrakseen! |
Haukkaa, haukkaa hedelmää, omenaa tai päärynää... |
Toisen pojan paidan tein samalla Ottobren raglanhihaisen teepaidan ohjeella (Brave fireman), mutta pitkähihaisena versiona, kuin tässä taannoin tein hänelle hirvipaidan. Paidassa seikkailevat hassut kilpparit limenvärisellä pohjalla (Anne-Marian kangas ja sisustusompelimo) ja hihoissa vilisee tähdet turkoosilla pohjalla. Tähtitrikoo samaa Kangaskapinan tähtitrikoota kuin joulun alla tekemässäni pojan valenappilistapaidassa.
Turtlesit haluavat tähdiksi! |
Mutta nyt - TADAA - haluan järjestää lukijoilleni, niin satunnaisille kävijöille kuin ehkä pidempään jääville, synttäriarvonnan yhteistyössä
nettikaupan kanssa. Palkintona on yksi metri (1 m) vapaavalintaista kangasta postikuluineen heidän valikoimastaan (voit halutessasi tilata samoihin postikuluihin myös enemmän kankaita omalla kustannuksellasi.) Ylläolevasta linkistä voi käydä kurkkaamassa valmiiksi heidän valikoimaansa, ja voittaja ilmoittaa sitten valitsemansa kankaan minulle sähköpostitse.
Kangaskapina on vallankumouksellisen edullinen kangaskauppa, jossa on hyvät valikoimat muun muassa fleecejä, juhlakankaita, popliineja, finecord vakosamettia, flanellia, kuviotrikoita (myös printtikuvioita), yksivärisiä trikoita, collegea, joustofroteeta, veloureja, vaippakankaita ja jonkin verran tarvikkeita. Postikulut ovat aina 3,90 € / tilaus.
Jos et ole ompeluihmisiä, toisena palkintona arvon herkullisimman kakkukirjan ikinä, Linda Lomelinon Taivaalliset täytekakut (WSOY 2013):
Arvonnan säännöt:
1. Voit osallistua joko molempien tai vain toisen palkinnon arvontaan jättämällä kommentin kommenttilaatikkooni. Jos olet anonyymi lukija, jätäthän sähköpostiosoitteesi kommenttiin. HUOM: Ilmoitathan kommentissasi, haluatko osallistua pelkän kangaspalkinnon tai kirjan arvontaan vaiko molempien.
2. Jos liityt lukijakseni tai liität linkin arvonnastani blogiisi/facebookryhmääsi, saat osallistua kahdella arvalla joko jompaan kumpaan arvontaan tai kahdella arvalla molempien arvontaan.
3. Palkinnot postitetaan vain Suomeen.
4. Arvonta alkaa nyt 3.2.2015 ja päättyy tiistaina 17.2. klo 13.00. Ilmoitan kaksi onnellista voittajaa saman illan aikana.
ONNEA ARVONTAAN!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)