maanantai 8. elokuuta 2016

Kirjaesittely: Mansikkapaikka

Mansikkapaikka. Kauneimmat kesäiset piilopaikat & 100 vinkkiä suloisimpaan kesään: Ilona Pietiläinen.



"Ilona Pietiläisen suosittu kirjasarja saa jatkoa: 100 vinkkiä kesään: sisustuvinkkejä, sammalkaton rakentamista, neuleohjeita..

Kauneimmat kesäpaikat ja niiden suloisimmat tarinat on talletettu tämän kirjan sivuille selattaviksi ja ihasteltaviksi.

Heti ensimmäisen kuvan jälkeen sinut mukaansa tempaavat mökkien ja kesäpaikkojen omistajien luomat, täydelliset hetket – niiden aitous tekee tämän kirjan sivuista ikimuistoisen matkan. Paikka metsän siimeksessä, pellon laidalla, järven rannalla tai meren suolaisten pärskeiden äärellä on aivan varmasti rakennettu rakkaudella ja todellisella tunteella.

Kirjan sivuille on talletettu mukaan mökkiläisten sinulle keräämiä vinkkejä, ideoita, tarinoita ja tunnelmia –sellaisia joissa on kesän maku.

Retki ei suinkaan pääty kesään, sen jälkeen on tunnelmallisten syysmökkien vuoro – mansikkapaikkalaiset mökkeilevät vielä jouluun saakka, kunnes taas odotetaan sinivuokkoja ja kevään aurinkoa. Vierailulla käydään Lapin tuntureilla, siirtolapuutarhassa, purjeveneessä, idässä, lännessä, keskellä Suomea ja Ahvenanmaalla.

Sivuilta saat napattua mukaasi mökkiläisen neuleniksit, parhaat ruokavinkit ja ideat omassa kesäpaikassa nikkarointiin.

Luettuasi kirjan mansikkapaikkalaiset ovat varmasti tehneet sinuun lähtemättömän vaikutuksen. He antavat sinulle palan omaa unelmaansa – siitä voi tarttua vain hyvä mieli ja innostus.

Kirja on tehty kesäpaikasta haaveilevalle, sellaisen jo omistavalle ja jokaiselle kesää rakastavalle.(Docendo)"

Kustantaja: Docendo
Julkaistu: 3/2016
Sivuja: 168
Kuvat: Ilona Pietiläinen ja vierailukohteiden asukkaat
Kannen iso kuva: Riikka Vestlin
Kirjailijan blogi:  http://valkoinenpuutalokoti.blogspot.fi/
Kirjailijan aiemmat teokset: Talven hopeiset hiutaleet (Docendo 2015), Kesäpesä (Docendo 2015), Innostu ja onnistu, Hurmaava huvila, KokoNainen (Docendo 2014), Lumoava joulu, Hulivilin onnenhetket, Unelmien piilopaikka(Docendo 2013), Talven taikaa (Docendo 2012), Koti lehvistön varjossa (Vakka ja kansi 2012), Elämää valkoisessa puutalossa (omakustanne 2011), Villa Charme (Sateenkaarentaa 2011)
Arvostelukappale


Jos haluaa nauttia isoista, taidokkaista kuvista ja mukavasta kerronnasta, suosittelen Ilona Pietiläisen kirjoja lämpimästi. Hänen uusin teoksensa Mansikkapaikka saattelee lukijansa ihanan kesäiseen tunnelmaan ja tarjoaa iloa varmasti pitkin vuotta, kaikkina vuodenaikoina. On ihana päästä kurkistamaan ihmisten mökkeihin ja siinä samassa nappailla pieniä sisustusvinkkejä tai käyttöönsä vaikkapa perunakompotin, muurinpohjalettujen tai makean omenaleivän ohjeen.

Tällä kertaa kirja koostuu paitsi Pietikäisen omista kuvista, myös vierailukohteiden asukkaiden kuvista. Kuvantäyteiset aukeamat tekstien lomassa tarjoavat visuaalisia elämyksiä, jotka eivät takuulla jätä ketään kylmäksi. Itselläni ei ole mahdollisuuksia juurikaan kesämökkeilyyn, joten on mukava päästä hiukan kurkkimaan muiden kesäparatiiseihin. 


Kuvat: Kirsi Rautiainen


Ehkäpä kaivan tämän kirjan esiin talven hyisessä pimeydessä, laitan villasukat jalkaan, kaivaudun viltin alle ja haaveilen kesästä. 

Mansikkapaikka muissa blogeissa: 

Koti meidän
Keloranta
Tänään kotona
Sateenkaaria ja serpentiiniä



Ei kommentteja: