lauantai 19. heinäkuuta 2014

Tilava pöllökassi kesän menoihin

Aina on tarvetta suurensuurelle kassille, johon mahtuu näin kesällä kännykän, lompakon ja aurinkolasien lisäksi neuletakki, vesipullo, pientä evästä ynnä muuta tarpeellista. Minulla tällainen mukava kesämeno on ensi viikolla, kun menen siskoni kanssa festareille, joten päätin ommella itselleni kivan pöllökassin. Kangashan on pöllöfanille ja kirkkaita värejä rakastavalle täydellistä, hyvälaatuista mustapohjaista puuvillaa.


Kassin malli on mukailtu tämän ihanan kirjan ohjeella ( TAMMI 2012). Ohjeessa laukku oli alaspäin levenevä mallia, mutta halusin tehdä tästä tasasivuisen.
.

Laukusta tuli 50 cm leveä ja 40 cm korkea.
Pohjassa on tuollainen leveämpi osa, että mahtuu enempi tavaraa sisään.

Sisällä on vuorikankaana tuota samaa ruskeaa puuvillaa, mitä kantohihnoissa ja sivutereissäkin on. Kankaiden välissä on kätevää liimapintaista levyvanua, joka kiinnittyy kankaisiin silittämällä, joten tikkauksia ei välttämättä tarvitse tehdä.
Vetoketju on pirtsakan turkoosi. Samaa väriä löytyy kankaan kuosistakin.




Nyt on kassi valmiina pakattavaksi. Kangasta jäi vielä pikkuinen palanen, ja ehkäpä teen siitä pikkupussukan kassin sisään laitettavaksi. Mukavaa kesän jatkoa!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mistä olet ostanut tätä ihanaa pöllökangasta?

Heidi P kirjoitti...

Hei, olen ostanyt tätä muutama vuosi sitten tätini kangaskaupasta Anne-Marian kangas ja sisustusompelimo, jota ei nyt enää ole, koska hän menehtyi joulukuussa :( Olen jossain nähnyt muuallakin tätä, olisikohan ollut eBayssa.