sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Teepaita 1-vuotislahjaksi ja kummipojalle kesäpipo

Pitkästä aikaa tuli ommeltua lastenvaatteita, kun tekaisin ystäväni pojan 1-vuotissynttäreille viemisiksi trikooteepaidan. Minulla oli jemmassa palanen hauskaa superkoirasarjistrikoota, ja 6-vuotiaan kummipojan pipo oli lojunut viimeistelemättömänä kaapissa melkein vuoden. Siinäpä oli kivat viemiset mukaan otettavaksi!


Kaavat molempiin on otettu Ottobre-lehdestä, mutta numeroita en muista, koska olen piirtänyt kaavat kirjaston lehdestä.

Ei kommentteja: